torstai 7. toukokuuta 2015

Nyt ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja putoaminen no2!

Tästä on siis aikaa jo puolitoista viikkoa!

Torstaina 30.4. olin itse Meilahden sairaalassa sydämen rytmihäiriöongelmaan liittyvässä katetriablaatio-operaatiossa. Sen takia nousen itse seuraavan kerran satulaan vasta 8.5. perjantaina ja hyppäämään ryhdyn vasta sitä seuraavalla viikolla. Ennen operaatiota otimme tarkoituksella muutaman Anun valmennuksen melkein peräkkäisiksi päiviksi varsinkin, kun edellisen viikon Riitan tunti oli peruuntunut Costan hampaiden raspauksen takia.

Sunnuntaina 26. päivä oli siis Anun estevalmennus kentällä. Sää oli hyvä ja ensimmäistä kertaa meillä oli myös kaveri samalla tunnilla:) Kossu tuntui pitkästä aikaa taas hyvältä, kun oli saanut toipua raspauksesta viitisen päivää. Tunti aloitettiin ravityöskentelyllä; voltti-suoristus pitkällä sivulla. Se sujui ihan hyvin. Kun saan eteenpäinpyrkimyksen säilytettyä ja muistan kääntää lapoja enkä päätä, ei kääntyminen oli Costalle ongelma. Samaa tehtävää jatkettiin muutama kerta myös laukassa. Tärkeintä on muistaa kääntää selkeillä ja tasaisilla avuilla, jotka nuori hevonen ymmärtää, mutta samalla olla jämäkkä ja itsevarma tekemässään asiassa.

Seuraavaksi jatkettiin kolmelle pienen pienelle kavaletille, jotka tultiin in-and-out muodossa eli ilman väliaskeleita. Niistähän se ongelma sitten koituikin! Ensimmäisen kerran Kossu tuli hyvin. Varmaan kun ei itsekkään tiennyt mitä tapahtuu niin ei uskaltanut vielä sooloilla. Seuraavilla kerroilla kuitenkin meni useaan otteeseen ohi, kääntyili ympäri ja hyppäsi lopulta jumalattomia loikkia. No, väistämätön lopputulos oli tietenkin se, että minä makasin taas selälläni kavalettien välissä ja Kossu tuijotti vieressä, että mihin se ratsastaja hävisi ;D Onneksi tällä kertaa mua ei sattunut yhtään ja nousin takaisin kyytiin, kun olin saanut hiekat pyyhittyä takapuolesta.

Kossulla itsepäisyys tuntui olevan tunnin teema. Osa esteistä meni ihan mallikkaasti, vaikka ehkä vähän turhan vauhdikkaasti, mutta muutaman kerran tuli eteen oikein kunnon pattitilanne. Muuri meni hyvin, samoin linja, mutta jo viime kerralla harjoiteltu vesimatto aiheutti ahdistusta. Ensin mentiin muutama kerta ohi ja kun sain vihdoin viestin perille, että niistä tikuista kuuluu mennä yli eikä ympäri, riippumatta siitä miltä itsestä tuntuu, niin sittenhän sitä vauhtia riitti vaikka muille jakaa. Costa taisi siinä vaiheessa olla jo niin väsynyt, että rupesi kiukuttelemaan. Se meni aivan kuolaimen alle ja alkoi vetää ilman, että yksikään pidäte meni läpi. No lopulta pääsimme vesimattopystyn yli muutamaan kertaan, mutta koska vauhti oli niin kova, putosi puomi melkein joka kerta.

Tämä tunti ei siis ollut mitenkään mielialaa kohottava, mutta mielestäni myös ne epäonnistuneet hetket on tärkeä analysoida tarkoin, jotta niistäkin on jotain hyötyä.

Laidunkausikin on siis jo avattu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti