perjantai 29. tammikuuta 2016

Talvikauden harjoitukset

Tallin nuorukaisia irtohypytettiin joululomalla.
Talvi tuli ja kohta se onkin jo melkein ohi, ainakin toivottavasti. Kauden 2016 ensimmäisiä kisoja on nyt valmentajan kanssa suunniteltu helmikuulle. Ei siis muuta kun hihat heilumaan, jotta hevonen on valmis kuukauden päästä hyppäämään ensimmäisen luokkansa viisivuotiskaudella!

Lokakuussa laatuarvostelun voiton jälkeen kevensimme Costan treenejä huomattavasti. Pian kuitenkin minä, äiti ja molemmat valmentajat huomasivat, että hevonen ei enää liikkunut tyypillisellä uteliaalla ja vauhdikkaalla asenteellaan. Costa alkoi olla ratsastaessa kiukkuinen, potki seiniä, ei halunnut mennä eteenpäin ja kiersi vartaloaan liikkeessä selkeästi oikealle. Päätimme viedä Kossun tarkastukseen Teivon klinikalle Tampereelle ja siellä siltä kuvattiinkin maha ja selkä sekä tähystettiin vatsalaukku mahahaavan varalta. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa, joten kutsuimme vielä fysioterapeutin tarkastamaan lihaksiston kunnon. Fyssari hieroi Costan läpi ja sanoi huomaavansa selkeää arkuutta selkälihaksissa ja toisessa rintalihaksessa. Eläinlääkärin ja hierojan ohjeiden perusteella päätimme antaa Kossulle usean viikon loman, jolloin selkää hoidettaisiin laaserilla eikä sitä rasitettaisi millään. Edessä oli siis pitkä ja piinallinen kolme viikkoa, jonka aikana tehtiin kaikkemme, ettei Kossu tylsistyisi kuoliaaksi vaan tarhassa seisten.

Kossun tarhalelu: heinällä täytetyt housut :D
 
Kolmen viikon talutuksen, leikkien ja maastakäsittelyharjoitusten jälkeen laitoin Costan taas pitkästä aikaa satulan alle ja lähdin testaamaan, onko muutosta tapahtunut. Hevonen oli parempi, mutta liikkui yhä takapäästään jotenkin erikoisesti, joten kävimme vielä ottamassa varuiksi kinnerkuvat takasista Hyvinkään Hevossairaalassa. Kaiken todettiin olevan sielläkin päässä kunnossa, joten jatkoin harjoittelua normaalisti. Nyt otin itselleni supertiukan asenteen ja valmentajan ohjeiden mukaan treenasin Kossua aika rankasti, jotta näemme meneekö se parempaan vai huonompaan suuntaan.

Nyt olen treenannut Kossulla viimeiset kolme viikkoa melkolailla sata lasissa ja täytyy sanoa, että mielestäni hevonen on kehittynyt! Se on kehittynyt rakenteeltaan pienestä nelivuotiaasta selkeästi ryhdikkäämmäksi ja rotevammaksi. Loman aikana Costa oli selkeästi pohtinut myös laukanvaihtoja, koska nykyään nekin onnistuvat aika ajoin jo puhtaastikin! :D Toisaalta hevosesta on kyllä kuoriutunut oikea jääräpää, jota saa ratsastaa hyvin tehokkaasti ja määrätietoisesti joka kerta kun selkään istuu.

Ensi kauteen lähden kuitenkin hyvillä mielin. Minulla on kyvykäs hevonen, joka omaa hyvän kilparatsun luonteen. Kun yhteistyö hioutuu valmentajien avulla täydelliseksi, ei meitä voi pysäyttää!