lauantai 17. toukokuuta 2014

Turussa neljänsiä!


Eilen myöhään illalla tai oikeastaan jo yöllä kotiuduttiin Junior Cupin toisesta osakilpailusta Turusta. Kisat olivat vasta minun toiset kansalliset, mutta jännitin jo paljon vähemmän kuin viimeksi. Ajomatka oli pitkä, melkein kolme tuntia,  ja kun luokka alkoi vasta illalla klo 19.30, meni kotiin paluu tosi myöhäiseksi. Levanti oli rankan päivän ja pitkien ajomatkojen jälkeen talliin palatessa toosi väsynyt ja oikein ahmi heinää karsinassa. Olipa ihanaa pestä se ja laittaa flanelli kuosinen fleese-loimi päälle onnistuneen päivän jälkeen! :)

Luokka oli siin Junior Cupin toinen osakilpailu, joka järjestettiin Turussa Artukaisten ratsastuskeskuksessa. Estekorkeus oli 115 cm. Rata oli minun mielestäni paljon haastavampi kuin viimeksi Laaksolla ja se vähän jännitti. Onneksi pääsin taas kävelemään radan äidin kanssa, kun Sanni piti sillä aikaa huolta Levantista. Verkassa Lenkka tuntui tosi hyvältä ja oli innostunut kisatilanteesta. Niinkuin ei yleensäkään, me ei hypätty paljoa, vaan sen verran, että lihakset saa lämmitettyä ja minun jännitys vähän purkaantuu. Kun me mentiin radalle odottamaan omaa vuoroa, putosi edellinen ratsastaja selästä. Tietysti harmitti hänen puolesta, mutta samalla meille jäi vähän ekstra aikaa käydä tutustumassa radan jokaiseen esteeseen ennen omaa suoritusta.



Vähän kuvia verkasta


Lähestyessä ykköstä, ajattelin, että tällä kertaa ei voi käydä samalla tavalla kuin viimeksi. Pyysin Levantia laukkaamaan vielä reippaammin ja rohkaisin raipalla. Rata meni alusta loppuun tosi hyvin ja päästiin vielä toinen vaihekin puhtaasti! Radassa oli etukäteen mietittynä muutama paha paikka esimerkiksi sarja, joka hypättiin suoraan myyntitelttoja ja jätskikojua kohti. Onneksi selvisimme nekin ongelmitta kun muistin kannustaa Levantia, enkä vain odottaa täydellistä hyppyä tekemättä mitään. Erityisen lennokas hyppy tuli viimeiselle vesimatto pystylle!

Video radasta


Palkintojenjaossa


Suorituksen jälkeen en voinut lopettaa hymyilemistä, koska radalle mennessä tietysti toivoin parasta, mutta olin myös varautunut pahimpaan Laakson kisojen jälkeen. Jäimme odottamaan tuloksia ja viimein kuulutettiin, että olin sijoittunut luokassa neljänneksi! Kuusi parasta pääsivät palkintojenjakoon, joten Levantille laitettiin vielä satula selkään ja minulle takki päälle. Olin aivan pää pilvissä, koska olin ajatellut etten koskaan voisi sijoittua missään, koska Lenkka on niin hidas. Palkintojen jaon jälkeen pääsimme lähtemään ajelemaan kohti Hyvinkäätä.


Rataan olen tosi tyytyväinen, vaikkei se minun tyylikkäintä ratsastusta ollutkaan. Ainoa asia, mikä jäi vähän harmittamaan oli tie 10. 11. esteelle, jonka tein vähän pidemmän kaavan kautta, kun olisin voinut hieman oikaistakin. Onneksi me mentiin sitten niin kovaa, että se ei paljoa haitannut. Turku oli paikkana tosi kiva. Alue oli aika iso ja me päästiin parkkeeraamaan kauas siitä suuremmasta hälinästä, mikä sopi mainiosti.

Päivä oli pitkä ja antoisa, mutta todellakin kolmen tunni ajamatkan arvoinen. :) Seuraaviin kisoihin lähdetään ensi perjantaina. Freejump juniorisarjan osakilpailu on Ypäjällä lauantaina ja Levanti yöpyy edelisen yön Kivenkolon tallissa Kirren luona. Toivottavasti siellä menee yhtä hyvin kuin Turussa!

Sanni otti taas ihania kuvia päivästä ja sai radankin videolle. Kuvaajaakin taisi jännittää melkoisesti ;)



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti