tiistai 29. huhtikuuta 2014

Keravalla kisoissa!

Viime sunnuntaina oltiin siis aluekisoissa Keravalla, jossa ratsastin kaksi luokkaa 100 cm ja 110 cm. Lähdettiin ensimmäistä kertaa omalla autolla ja laina trailerilla kisoihin, kun aikaisemmin on käyty vain muiden kyydeillä. Meidän ensimmäinen luokka alkoi tunnin myöhässä kello 16.10 ja seuraava vasta illalla. Lähdettiin Heponiitystä Google Mapsin ohjeilla varmuuden vuoksi jo kahden jälkeen, koska äiti veti traileria ensimmäistä kertaa eikä haluttu ajaa kiireessä. Levanti käveli traikkuun heti toisella yrittämällä, mikä oli suuri helpotus kaikille. Matkakin sujui hienosti, vaikka kerran ajettiinkin vähän vika suuntaan.

Paikan päällä oltiin hyvissä ajoin ja kerkesin katsoa muutaman 90 cm luokan ratsukonkin. Levanti käyttäytyi kisapaikalla koko päivän tosi rauhallisesti. Seisoskeli, söi heiniä ja seuraili kisoja, mikä oli hirmu kiva, niin ei tarvinnut itse sitä hermoilla. Oma jännityskin laantui melkein heti, kun päästiin paikalle. Olin suunnitellut koko päivän aikataulun niin ettei panikoimiselle jäänyt tilaa ollenkaan. Onneksi meidän mukana oli vielä serkku-tyttö Sanni, joka tarvittaessa talutteli Lenkkaa ja otti kuvia ja videoita.

Olen koko päivään ihan älyttömän tyytyväinen! Metrin luokassa saatiin puhdas rata ja ajan perusteella sijoituttiin 13. vajaasta seitsemästäkymmenestä lähtijästä. Olin tosi yllättynyt, koska luulin Levantin olevan paljon hitaampi, mutta se innostuikin niin että liikkui ihan omalla moottorillaan koko radan alusta loppuun. Sain ratsastettua kaikki suunnittelemani tiet onnistuneesti, joten olin tosi iloinen radan jälkeen.
110 cm luokassa tuli ärsyttävä yksi pudotus heti ykköseltä. Siinä kävi juuri niin kuin minun valmentaja Anu varoitti, että vauhtia ja laukan rytmiä ei ollut tarpeeksi ykköselle mentäessä. Vielä muutamaa askelta ennen pystyä tunsin, kuinka Levanti katsoi hieman tuomareita kulmassa, ja silloin keskittyminen herpaantui. Loppu rata meni onnistuneesti ja päästiin viimeinenkin okseri, joka oli melko ahtaan käännöksen takana kulmassa, puhtaasti. Luokassa oltiin 12/28.

Koko reissu sujui jopa yllättävän hyvin! Nyt mua kyllä jännittää paljon vähemmän seuraaviin kisoihin lähtö, joka on muutaman viikon päästä 11.5. Helsinkiin Laaksolle. Tässä vähän Sannin ottamia kuvia verkasta. Videot radoista yritän laittaa heti kun saan ne :)





                                          Mulla on kauhean tuima ilme joka kuvassa! :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti